Tervetuloa ABC - ensiaskeleet rauhankasvatukseen -sivuille

ABC – ensiaskeet rauhankasvatukseen on avaus rauhan- ja ihmisoikeuskasvatuksen teemoihin. Kirja  ja nettisivut on tarkoitettu opettajille sekä muille kasvattajille. Perusopetuksen uusissa opetussuunnitelmissa huomioidaan aiempaa painokkaammin rauhan- ja ihmisoikeuskasvatuksen periaatteet ja korostetaan ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, kulttuurien monimuotoisuutta, demokratiaa, osallistuvaa kansalaisuutta sekä kestävää kehitystä. Aiheiden irrallisuus oppiaineista tekee tavoitteiden toteuttamisesta kuitenkin haastavaa.

ABC – ensiaskeleet rauhankasvatukseen on lähtökohta, joka rohkaisee etsimään lisätietoja. ABC-kirjan ja -sivuston avulla on helppo aloittaa rauhan- ja ihmisoikeuskasvatuksen käsittely. Esimerkkiharjoitukset ovat helposti sovellettavissa eri oppimistilanteisiin. Runot ovat Rauhankasvatusinstituutti ry:n tukeman Orun pakolaisleirin lasten kirjoittamia, ja ne julkaistaan  sellaisenaan.

Sisällön tuottamiseen osallistuivat Minna Ertimo, Reeta Heino, Reijo E. Heinonen, Jaakko Hilppö, Riikka Jalonen, Laura Kananen, Erkka Laininen, Rosa Puhakainen-Mattila, Antti Rajala, Pirjo Riihelä, Hannele Tallqvist, Ulla Tarvainen ja Aarni Tuominen.

Tekstit toimittivat Laura Kananen, Rosa Puhakainen-Mattila ja Pirjo Riihelä. Toimitustyöhön osallistui harjoittelijana Reeta Heino.

Kuvituksen teki Laura Rantanen ja graafisen ulkoasun sekä taiton Simo Hellsten.

Kiitokset kaikille hankkeeseen osallistuneille!

Kirja ja nettisivut on toteutettu Rauhankasvatusinstituutti ry:n ja Ihmisoikeus.net -hankkeen yhteistyönä ulkoasiainministeriön tiedotustuella. Esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoasiainministeriön virallista kantaa.

ABC - ensiaskeleet rauhankasvatukseen -kirjaa voi tilata osoitteesta info@rauhankasvatus.fi. Lähetyksistä perimme postituskulut.